Huuto vuorelta

Sano, krapulaa puskee, sano. En tieda aiheuttaako korkeus jotain kulmakerrointa tahan vai mita, mutta aika raskas olo on.

Eli matka Varanasista rajalle ja sielta Nepalin puolelle Kathmanduun ei mennyt ihan niinkuin elokuvissa. Matkaa tehtiin yhteensa 29 tuntia. Alku oli heti aikamoinen suoritus. Nukuttiin hotellissa illalla pari tuntia varastoon ja jotenkin onnistuttiin ajamaan itsemme siihen tilanteeseen, etta meilla oli enaa puoli tuntia junan lahtoon. Matka asemalle motoroidulla riksalla oli juurikun tuo 30 minuuttia ja taman paalle viela sovittu riksa jatti tulematta. No ei muutakuin rinkat selkaan, kadulle ja juosten etsimaan uutta kulkupelia. Kello oli yli 11 illalla ja tietankaan niita pyorilla kulkevia vessoja ei mailla halmeilla. Lopulta loydettiin yksi ja oltiin sekunnissa sisalla pikkukopissa rinkat puoliksi ulkona akuutin tilanpuutteen takia.

Kerettiin jo hieman innostumaan ja huudeltiin kuskille, joka oli viela riksan ulkopuolella, etta nyt tuli perseen alla rautatieasemalle niinkuin zeus konsanaan vaunullansa. Kaveri huuteli sielta riksan ulkopuolelta, etta moment moment, joten oli pakko menna tarkistamaan. Ja mita reissaajan rasittuneet silmat nakivatkaan, kuski paikkaa rengasta siella riksan edessa!! Siina vaiheessa alko totuus piirtya hitaammankin kaverin reseptoreihin, ei mitaan saumoja kereta. Jatka kuitenkin sano, etta kunhan on rengas paikallaan niin vaunu liikkuu kuin pikajuna ja lupasi ajaa saman matkan kymmeneen minuuttiin...mika luonnollisesti sai anti-skeptisenkin kaverin epailemaan. Koitettiin silmilla haravoida pimeydessa muita riksoja mutta yhden yhta kusiluukkua ei ollut nakopiirissa ja siksi oli vain pakko pureskella kynsia ja piiskata kuskia. Lopulta rengas saatiin paikattua ja ilmat sisaan. Kahden hengen suomalainen voimannostaja-parivaljakko sai kunnian nostaa riksan ilmaan toiselta sivultaan, jotta saatiin kumitusselo takaisin omalle paikallaan. Pikainen pulttien kiristys ja matkaan.

Kuski teki mita lupasi ja piiskasi konitonta vankkuriaan aikamoiseen laukkaan. Talla kertaa tien ammottavista kuopista valittamatta kuski lensi kohti rautatieasemaa ja perilla oltiin kuin oltiinkin viisi minuuttia ennen skeduloitua lahtoaikaa. Kuskille ekstratipit rintataskuun, rinkat selkaan ja munaravia etsimaan laituria. Juna-aseman taulu pelasti hikiset reppuselat, juna aikataulutettu uudelleen tunnin paahan. Kivi putosi sydamelta ja elama hymyili jalleen...hetken.

Loppujen lopuksi lukuisten siirtojen jalkeen juna lahti matkaan kohti Gorakhpuria n. 2:30 aamuyosta. Tavattiin laiturilla odotellessa muutamia muita travellereita ja sovittiin, etta nahdaan aamulla toisessa paassa laiturilla ja otetaan yhteinen ajoneuvo Gorakhpurista rajalle. Luonnollisesti kustiin myos tama keikka. Tietenkin arvioitiin, etta koska juna on myohassa lahtenyt niin se saapunee ainakin saman verran myohassa. No, heratys oli kohtuu kylma kun Jani tonii, etta helvetti, jengi poistuu junasta, etta nyt taitaa olla kiire taas. Nopean puoliunisen tilannearvioinnin perusteella ei voinut kuin yhtya tahan olettamukseen. Vaatteet paalle ja kamat rinkkaan nanosekunnissa ja ulos latiturille auringon paahteeseen aivan paa pyoralla ja silmat sirrissa. Tietenkin muut olivat jo haipyneet ja ei siina auttanut kuin lahtea kahdestaan etsimaan vankkuria.

Kaikkien huutavien kyytientarjoajien seasta oli muutama kasi pystyssa ja kun paastiin sinne niin sieltahan muut reissaritytot loytyivat. Armottoman tinkimisen jalkeen saatiin Jeeppi alle ja eikun matkaan. Kaikkia kansallisia ja kansainvalisia liikennesaantoja rikkoen (kuultiin jalkeenpain etta poliisit on ostettu hiljaisiksi) autoon tungettiin 16 ihmista!! Nelja edessa, 6 valipenkilla (2 lasta) ja takana 5 + yksi vuoroin katolla kamojen seassa ja valilla aukinaisena heiluvan takaoven kohdilla seisomassa. Ei saatana mika naky.

Jeeppimatka rullasi huolettomasti ja tuntui todella lyhyelta kun juttuseuraa oli takakontti taynna. Rajalla heittamalla Nepalin puolelle (kun ensin oli taytetty kasa lippulappuja intian viranomaisille) ja sielta sitten uuden lappusodan jalkeen viisumi kateen ja bussia etsimaan. Kun lopulta saatiin bussi alle, joka sittemmin osoittautui paikallisbussiksi, ja paastiin matkaan niin kello naytti noin 2 paivalla. Loputtomien tie- ynna kaiken maailman laillisten ja laittomien tietullien ja -sulkujen jalkeen paastiin huikaisevan upeille vuoristo-osuuksille. Matka ei joutanut kovin vauhdikkaasti lukuisista pysahdyksista ja ennenkaikkea pystysuorista, ykkosella ajettavista nousuista johtuen. Edellinen ruokailu oli tapahtunut Varanasissa edellisiltana ja bussimatkan aikana saatiin ostettua kokonainen 90 g:n sipsipussi ja koukkakoulat. Kauniiden vuoristo-osuuksien jalkeen ilta alkoi pimeta ja luvatun kuuden tunnin sijaan matkaa oli tehty jo reilusti enemman. Lopullisesti selan katkaisi iloinen ilmoitus , etta matkasta on takana JO puolet. Oli ihan pakko ostaa 6,5 desin leka vahvinta paikallista kurakaljaa ja pommittaa se tyhjaan vatsaan, etta sai edes stabiloitua sen orastavan vitutuksen aallon mika alkoi raastaa mielta.

Lopulta, 12 tunnin bussimatkan ja 29 tunnin kokonaissiirtymisen jalkeen kuski kurvaili lopun siksakin alas Kathmandun laaksoon. Ei tosin ilman tonimista, silla viela 24 kilometria ennen maalia, kuski havisi autosta, tai niin siis aluksi luultiin. Kun parinkymmenen minuutin paasta Jan lahti etsimaan yon pimeydesta kuskia ja palasi tyhjin kasin niin saatiin selville, etta kuski onkin nukkumassa siina metrin paassa omalla penkillaan poikittain. Tassa vaiheessa matkakumppanillani niin sanoitusti keitti hieman yli ja aina niin rauhallinen kaveri laimaytti kovahkon laisesti meidat kuskista erottvaan pleksilasiin ja huusi kuskille WAKE UP! Valehtelematta silla sekunnilla kaveri nousi vieterin lailla takaisin originaaliajoasentoon ja moottori oli kaynnistetty tuon silmaa nopeudellaan hamaavan liikesuoritteen aikana. Nauroin vasymystani koko loppumatkan kyseiselle episodille, niin koominen se kaikessa absurdiudessaan oli.

Meita vastassa ollut kaverikin oli hieman kypsa vaikkakin oli kuuleman mukaan tottunut odotteluun (kuuluu tapaan taalla Nepalissa). Han oli saapunut odottelemaan yhdeksan jalkeen jolloin bussin piti viimeistaan olla perilla, todellisuudessa perilla oltiin kahden jalkeen aamuyosta.

Siihen pitkat unet ja eilen tempaistiinkin sunnuntain menetetyt synttarit takaisin korkojen kera, luukuttamalla paikallisessa live reggae -luolassa mohitojen, pina coladojen, sex on the beachien ja liekehtivien b-52:n voimalla paatyen kunnioitettavaan laskun loppusummaan paikalliseen hintatasoon nahden eli n. 50 euroon.

Tanaan happi onkin ollut sitten erityisen ohutta taalla 1,4 kilometrin korkeudessa. Jonkunnakoiset klubivoileivat saatiin asken tungettua nassuun "aamupalaksi".

Kathmandu vaikuttaa oikein houkettelevalta paikalta kiireisen ja nautintovapaan Intian jalkeen. Etenkin patauskonnollisvanhoillisen Varanasin jalkeen, loputon alkoholi- seka ruokatarjonta houkuttelee pahimpien kuolemansyntien tapaan heittaytymaan taysin rinnoin rietastelemaan. Intian eduksi mainittakoon kuitenkin, etta siella on viela tastakin monta kertaa halvempaa. Punaista lihaa ei olla viela ainakaan uskallettu tunkea lihapaaston takia tyhjakaynnilla kayvaan mahaan, vaikka sita lopulta on tarjolla. Varanasissa mentiin taysin vegelinjalla paikallisen pyhan kuukauden takia (eli kanaa ei ollut tarjolla).

Jatkoetapit ovat taysin auki, taalta poispaaseminenkin nayttaa tuottavan pienia vaikeuksia. Huomenna ajateltiin kuitenkin vuokrata skootterit ja lahtea uhmaamaan kuolemaa vasemmanpuoleisen liikenteen pariin vuoristoteille. Palaan asiaan, jos hengissa selvitaan.

Antti Holopainen
Kathmandu
Nepal

P.S. Yritetaan saada kuviakin jossain vaiheessa kehiin kun ei naita mun ylipitkia vuodatuksia lue pirukaan loppuun asti. Ongelmana on taysin alkeelliset yhteydet joissa tekstin siirtokin on kuin betonivatsan taistelu posliininieluun.

P.S.2 Kuis golfi sujuu GT? ;)