Kathmandu, Nepal - vierailu porteilla

Molskista Mumbaista!

Nepalissa tapahtui paljon muutakin, mutta eras tapahtuma jai muista irrallisena mieleen. Oli nimittain niin etta ensinnakin meidan piti lentaa Kathmandusta takaisin Intiaan ja Mumbaihin jo lauantaina, mutta viime hetkilla muutettiin suunnitelmaa siten etta vierailtaisiin Pokharassa ennen paluuta takaisin Intiaan. Ajatuksena oli harrastaa erilaisia aktiviteetteja kuten paraglidingia vuorilta, ehka raftingia koskissa ja skootterilla ajelua jne. Kohtalo paatti kuitenkin toisin.

Lahdon piti olla torstai aamuna kello 7 ja kello soimassa kuudelta. Edellispaivana alkanut kohtuullisen yllattava vatsakipu piti mut kuitenkin hereilla koko yon ja aamulla Jania odotti viereisessa sangyssa ihka oikea haamu. Olo oli todella sekava ja paatin mitata kuumeen - 39 astetta. Todettiin pikapalaverin jalkeen etta nyt lahdetaan Pokharan sijasta sairaalaan, kun kuumeen lisaksi oli vahan vaikeuksia pysya edes tajuissaan.

Koitettiin soittaa Tapiolan matkavakuutusnumeroon, mutta Nepalin puhelinverkot eivat ole siina kunnossa etta moisesta ylellisyydesta kannattaisi sen enempaa alkaa haaveilla. Niinpa ainoa vaihtoehto oli kysya respasta etta onko kaupungissa jonkin sortin klinikkaa, jopa sairaalaa ehka? Aikamoisen arpomisen jalkeen joku osoite saatiin taiottua. Eli ei muuta kuin taksi alle ja kinttupolkuja hyppien kohti tuntematonta.



Kun paastiin pihaan niin ihmetys oli varsin suuri silla tamahan naytti jollain tapaa ihan sairaalalta...vaikka olikin kaatopaikan keskella. Koitin pysya pystyssa mutta aika nopeasti oli pakko vetaista istuma-asentoon. Onneksi oli Jan mukana, joka sitten hoiteli sita byrokraattista selvittelya jota vakisinkin eteen tulee kun suurin piirtein putkan ensimmainen ulkomaalainen asiakas saapuu kylaan.

Melko pian paasin ensiapupolin eli ER:n eli meillapain tv:sta tutun "teho-osaston" (suomennos, missa pelaa?) hellaan huomaan. Kun pakolliset "ala pista muhun muiden neuloilla jooko" neuvottelut oli kayty, sain kipulaakkeen ja antibiootin yhdistelman kauniimpaan paahani ja samalla mitattiin myos kuume - 40 astetta. Olin aika kahvilla ja mieliala oli lahinna "tehkaa mita vain" -tyyppinen eika hoitotoimenpiteet jaksaneet niinkaan kiinnostaa. Kuume kuitenkin laski tuolla ihmedopingilla tunnissa takaisin 37:n, jona aikana poika oli pyöritetty jo ainakin röntgenin, verinaytteen, virtsatestin seka perustarkustusten kautta. Ihan tarkasti ei edes muista kaikkia mita siina saadettiin.

Laakarin suositus oli, etta aloitetaan nesteiden ja antibiootin tiputus suoraan suoneen samantien, eika minulla ollut mitaan sita vastaan vaikka olo olikin jo jonkun verran parempi. Ei muutakuin tippapullot kattoon ja piikki suoneen.

Seuraavaksi Janin antibyrokratia-koneisto oli taikonut minulle oman huoneen, jonne poika kuskattiin kuin ruumis ikaan. Vuorokausi loputonta likvidia ja elama alkoi taas voittaa. Niinpa seuraavana aamuna laakari kysyi, etta haluatko lahtea, johon vastasin etta kylla ja ei. Kylla, koska olo on hyva ja ei, koska en tieda pystynko palaamaan todellisuuteen siita, etta vuorokauden ajan toinen toistaan paremman nakoinen hoitaja on kaynyt kysymassa minulta: "Anti, is everything sure ok?", "Where is your friend. Are you lonely, do you need company?". Laakari ymmarsi yskan, mutta suositteli silti ammattinsa puolesta kotiuttamista, joten paatin suostua hampaita kiristellen.

Diagnoosi oli akillinen ruokamyrkytys. Mista se on tullut, sita tuskin kukaan tietaa. Kaikkea on syoty maan ja taivaan valilta.

Kun Om hospitalin ruostunut ovi sulkeutui takanani, tuntui kuin elama olisi alkanut uudelleen. Elamaa vahvemmat laakkeet toisessa kadessa ja ohjeet, joiden mukaan tulee levata 7 paivaa ja pidattaytya rasvaisesta ruuasta ja alholista, toisessa astuin taksiin ja naputtelin Janille viestin: "Taalta tullaan, nahdaan baarissa".

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

-Kakkonen

Kaikkea sita oppii taalla jumalan selan takana..

Yees.. Hari taitaa olla meista se runosuoni, mut ajattelin et pitaa munkin vuodattaa hiukan hikea taman blogin eteen. On kyl aika vesseli paikka ollut Intia ja Nepali kun tassa on joku 10 paivaa reissaillut. Delhissa huomattiin heti alkuun, et perus-matkaajaa kyl kusetetaan heti jos ei ole varuillaan. On katu-kauppiasta feikki roinien kanssa, riksa-kyytia kalliilla hinnoilla, Hotellin palveluja kalliilla hinnoilla [kaveri myi meille olutta "pienella" profiitilla :( mut olihan sentaan klo joku 01 yolla], sitten oli eri nakoista "virallista" intian matkatoimistoa jne. Mut loppujen lopuksi ei pahasti kustu keikkaa minkaan kanssa.. eli kait sita jotain maalaisjarki osaa paatella. Mut kun on tullut lansimaista tanne absurdiin todellisuuteen niin ei voi kuin ihmetella et mista taalla saa tietoa "oikeista" hinnoista ellei kay miljoonalta kauppiaalta kyselemassa mita ne voi tarjota.

Taalla ihmisiin luottaminen on kyl sellainen asia, et ei toista eli joku on rehti ja osaa viela opastaa oikeaan suuntaan tai oikealla informaatiolla. Mut toiset vain sanovat jotain, koska "ei tieda" ei kyl kuulu taallakaan (Kiina ja Thaimaa kuuluu kanssa tahan kategoriaan) ihmisten sanavarastoon. Mut muutama kaveri ollaan Intiasta loydetty, jotka ovat oikeasti osanneet auttaa, seka ovat tinkineet meidan puolesta ihan mukavat hinnat moniin asioihin, joista aikaisemmin oltiin maksettu huomattavasti enemman rapsyja.. :) Esim.. Mr. Bickey - Varanasista, joka oli 2 paivaa meidan kanssa joka puolella ja kertoi Varanasin historiasta, Hindu uskonnoista jne. Mutta kaikki ei mennyt ihan putkeen Varanasin keikan jalkeen joka oli hiukan isku vyon alle.. :( pirun julkiset junat ja bussit. Intialaiset on kyl pirun velttoja tapauksia kun tulee kyse julkisista asioista. Delhissa ei kukaan (Valtio, kunta kaupunki) viitsi ottaa vastuuta paikallisista paateista, koska on vaalit tulossa ja siina voisi menettaa valituksi tulemisen, ihan alytonta saatoa kylla..

Mut taalla Nepalissa nayttaisi olevan asiat jotenkin paremmin hanskassa tai ainakin taalla keskustassa Themel-alueella, jossa aamiaisen metsastykseen ei tarvitse kayttaa montaa tuntia aikaa plus on jonkin tasoinen varmuus siita, etta kyseisesta raflasta ei tarvi heti menna hotelli-helpotukseen istumaan pitkiksia ajoiksi.. =D

Ei kyl vatsa-laakkeet ja pillerit auta kun tulee kunnon varpusparvi visiitille vatsalaukkuun.. Plus kadut on puhtaita kun kaikki ihmiset eivat heita roskia suoraa kaduille vaan joitakin roskiksiakin loytyy maisemasta, tosin erittain vahan. En ymmarra miksi lokaali-mafia-roskabusiness ei kukoista Delhissä niin kuin Sisiliassa.. :) ehka heidan tulisi hiukan levittaa businesta tannekin.

Katmandun paikallinen Themel-alue on suosittu turistien ja paikallisten wanna-be ihmisten keskuudessa ja bile-paikkaa loytyy kyl varmaan samalla skaalalla kuin missa tahansa turisti mestassa. Eilen oltiin Reggae paikassa jossa oli live-bandi ja monet asiakkaat possyttelivat luonnontuotteita juomien lomassa.. Yks kaveri jopa purki kokonaisen kukan poydalle ja alkoi siina siivoamaan turhia pois ja sen jalkeen kaari satkan ja kysyi tarjoilijalta tulta.. =).. mut me vedettiin Antin kanssa suomalaiseen tapaan drinksuja.. Bisse oli ihan sairaan kallista kylla eli 320nepalia (100nepalia = 1e) ja drinksut 180-300nepalia.. eli tuli joku 3000nepalin lasku loppujen lopuksi. Mut sita ennen oltiin jo aloiteltu paikallisilla oluilla ja taalla valmistetuilla Tuborilla ja San Miquelilla.

Tanaan aamulla saatiin tieto et saadaan toinen huone tosta Pyramid Hotellista jossa olis AC ja jaakaappi. Mut kumpikin oli loppujen lopuksi paskana, eli se niista. Mut valitettiin respaan ja jo lahti Kiinalaiset kaverit juoksemaan. Jos olis ollut kyseessa Intialainen hotellin omistaja niin varmaan olis viikko tarvinut venata et joku Hindu-jumalista olis armollisesti tuonut toimivat tavarat huoneeseen.. =) [En ole Hindujen vihaaja, mut lepsuilu on kyl aika omilla leveleilla noilla Intialaisilla..]

-- The German Guy


PS.. Synttari juhlat pidettiin eilen ja oli ihan mukavaa, oikeana paivana kusi toi juhlinta aika pahasti

Huuto vuorelta

Sano, krapulaa puskee, sano. En tieda aiheuttaako korkeus jotain kulmakerrointa tahan vai mita, mutta aika raskas olo on.

Eli matka Varanasista rajalle ja sielta Nepalin puolelle Kathmanduun ei mennyt ihan niinkuin elokuvissa. Matkaa tehtiin yhteensa 29 tuntia. Alku oli heti aikamoinen suoritus. Nukuttiin hotellissa illalla pari tuntia varastoon ja jotenkin onnistuttiin ajamaan itsemme siihen tilanteeseen, etta meilla oli enaa puoli tuntia junan lahtoon. Matka asemalle motoroidulla riksalla oli juurikun tuo 30 minuuttia ja taman paalle viela sovittu riksa jatti tulematta. No ei muutakuin rinkat selkaan, kadulle ja juosten etsimaan uutta kulkupelia. Kello oli yli 11 illalla ja tietankaan niita pyorilla kulkevia vessoja ei mailla halmeilla. Lopulta loydettiin yksi ja oltiin sekunnissa sisalla pikkukopissa rinkat puoliksi ulkona akuutin tilanpuutteen takia.

Kerettiin jo hieman innostumaan ja huudeltiin kuskille, joka oli viela riksan ulkopuolella, etta nyt tuli perseen alla rautatieasemalle niinkuin zeus konsanaan vaunullansa. Kaveri huuteli sielta riksan ulkopuolelta, etta moment moment, joten oli pakko menna tarkistamaan. Ja mita reissaajan rasittuneet silmat nakivatkaan, kuski paikkaa rengasta siella riksan edessa!! Siina vaiheessa alko totuus piirtya hitaammankin kaverin reseptoreihin, ei mitaan saumoja kereta. Jatka kuitenkin sano, etta kunhan on rengas paikallaan niin vaunu liikkuu kuin pikajuna ja lupasi ajaa saman matkan kymmeneen minuuttiin...mika luonnollisesti sai anti-skeptisenkin kaverin epailemaan. Koitettiin silmilla haravoida pimeydessa muita riksoja mutta yhden yhta kusiluukkua ei ollut nakopiirissa ja siksi oli vain pakko pureskella kynsia ja piiskata kuskia. Lopulta rengas saatiin paikattua ja ilmat sisaan. Kahden hengen suomalainen voimannostaja-parivaljakko sai kunnian nostaa riksan ilmaan toiselta sivultaan, jotta saatiin kumitusselo takaisin omalle paikallaan. Pikainen pulttien kiristys ja matkaan.

Kuski teki mita lupasi ja piiskasi konitonta vankkuriaan aikamoiseen laukkaan. Talla kertaa tien ammottavista kuopista valittamatta kuski lensi kohti rautatieasemaa ja perilla oltiin kuin oltiinkin viisi minuuttia ennen skeduloitua lahtoaikaa. Kuskille ekstratipit rintataskuun, rinkat selkaan ja munaravia etsimaan laituria. Juna-aseman taulu pelasti hikiset reppuselat, juna aikataulutettu uudelleen tunnin paahan. Kivi putosi sydamelta ja elama hymyili jalleen...hetken.

Loppujen lopuksi lukuisten siirtojen jalkeen juna lahti matkaan kohti Gorakhpuria n. 2:30 aamuyosta. Tavattiin laiturilla odotellessa muutamia muita travellereita ja sovittiin, etta nahdaan aamulla toisessa paassa laiturilla ja otetaan yhteinen ajoneuvo Gorakhpurista rajalle. Luonnollisesti kustiin myos tama keikka. Tietenkin arvioitiin, etta koska juna on myohassa lahtenyt niin se saapunee ainakin saman verran myohassa. No, heratys oli kohtuu kylma kun Jani tonii, etta helvetti, jengi poistuu junasta, etta nyt taitaa olla kiire taas. Nopean puoliunisen tilannearvioinnin perusteella ei voinut kuin yhtya tahan olettamukseen. Vaatteet paalle ja kamat rinkkaan nanosekunnissa ja ulos latiturille auringon paahteeseen aivan paa pyoralla ja silmat sirrissa. Tietenkin muut olivat jo haipyneet ja ei siina auttanut kuin lahtea kahdestaan etsimaan vankkuria.

Kaikkien huutavien kyytientarjoajien seasta oli muutama kasi pystyssa ja kun paastiin sinne niin sieltahan muut reissaritytot loytyivat. Armottoman tinkimisen jalkeen saatiin Jeeppi alle ja eikun matkaan. Kaikkia kansallisia ja kansainvalisia liikennesaantoja rikkoen (kuultiin jalkeenpain etta poliisit on ostettu hiljaisiksi) autoon tungettiin 16 ihmista!! Nelja edessa, 6 valipenkilla (2 lasta) ja takana 5 + yksi vuoroin katolla kamojen seassa ja valilla aukinaisena heiluvan takaoven kohdilla seisomassa. Ei saatana mika naky.

Jeeppimatka rullasi huolettomasti ja tuntui todella lyhyelta kun juttuseuraa oli takakontti taynna. Rajalla heittamalla Nepalin puolelle (kun ensin oli taytetty kasa lippulappuja intian viranomaisille) ja sielta sitten uuden lappusodan jalkeen viisumi kateen ja bussia etsimaan. Kun lopulta saatiin bussi alle, joka sittemmin osoittautui paikallisbussiksi, ja paastiin matkaan niin kello naytti noin 2 paivalla. Loputtomien tie- ynna kaiken maailman laillisten ja laittomien tietullien ja -sulkujen jalkeen paastiin huikaisevan upeille vuoristo-osuuksille. Matka ei joutanut kovin vauhdikkaasti lukuisista pysahdyksista ja ennenkaikkea pystysuorista, ykkosella ajettavista nousuista johtuen. Edellinen ruokailu oli tapahtunut Varanasissa edellisiltana ja bussimatkan aikana saatiin ostettua kokonainen 90 g:n sipsipussi ja koukkakoulat. Kauniiden vuoristo-osuuksien jalkeen ilta alkoi pimeta ja luvatun kuuden tunnin sijaan matkaa oli tehty jo reilusti enemman. Lopullisesti selan katkaisi iloinen ilmoitus , etta matkasta on takana JO puolet. Oli ihan pakko ostaa 6,5 desin leka vahvinta paikallista kurakaljaa ja pommittaa se tyhjaan vatsaan, etta sai edes stabiloitua sen orastavan vitutuksen aallon mika alkoi raastaa mielta.

Lopulta, 12 tunnin bussimatkan ja 29 tunnin kokonaissiirtymisen jalkeen kuski kurvaili lopun siksakin alas Kathmandun laaksoon. Ei tosin ilman tonimista, silla viela 24 kilometria ennen maalia, kuski havisi autosta, tai niin siis aluksi luultiin. Kun parinkymmenen minuutin paasta Jan lahti etsimaan yon pimeydesta kuskia ja palasi tyhjin kasin niin saatiin selville, etta kuski onkin nukkumassa siina metrin paassa omalla penkillaan poikittain. Tassa vaiheessa matkakumppanillani niin sanoitusti keitti hieman yli ja aina niin rauhallinen kaveri laimaytti kovahkon laisesti meidat kuskista erottvaan pleksilasiin ja huusi kuskille WAKE UP! Valehtelematta silla sekunnilla kaveri nousi vieterin lailla takaisin originaaliajoasentoon ja moottori oli kaynnistetty tuon silmaa nopeudellaan hamaavan liikesuoritteen aikana. Nauroin vasymystani koko loppumatkan kyseiselle episodille, niin koominen se kaikessa absurdiudessaan oli.

Meita vastassa ollut kaverikin oli hieman kypsa vaikkakin oli kuuleman mukaan tottunut odotteluun (kuuluu tapaan taalla Nepalissa). Han oli saapunut odottelemaan yhdeksan jalkeen jolloin bussin piti viimeistaan olla perilla, todellisuudessa perilla oltiin kahden jalkeen aamuyosta.

Siihen pitkat unet ja eilen tempaistiinkin sunnuntain menetetyt synttarit takaisin korkojen kera, luukuttamalla paikallisessa live reggae -luolassa mohitojen, pina coladojen, sex on the beachien ja liekehtivien b-52:n voimalla paatyen kunnioitettavaan laskun loppusummaan paikalliseen hintatasoon nahden eli n. 50 euroon.

Tanaan happi onkin ollut sitten erityisen ohutta taalla 1,4 kilometrin korkeudessa. Jonkunnakoiset klubivoileivat saatiin asken tungettua nassuun "aamupalaksi".

Kathmandu vaikuttaa oikein houkettelevalta paikalta kiireisen ja nautintovapaan Intian jalkeen. Etenkin patauskonnollisvanhoillisen Varanasin jalkeen, loputon alkoholi- seka ruokatarjonta houkuttelee pahimpien kuolemansyntien tapaan heittaytymaan taysin rinnoin rietastelemaan. Intian eduksi mainittakoon kuitenkin, etta siella on viela tastakin monta kertaa halvempaa. Punaista lihaa ei olla viela ainakaan uskallettu tunkea lihapaaston takia tyhjakaynnilla kayvaan mahaan, vaikka sita lopulta on tarjolla. Varanasissa mentiin taysin vegelinjalla paikallisen pyhan kuukauden takia (eli kanaa ei ollut tarjolla).

Jatkoetapit ovat taysin auki, taalta poispaaseminenkin nayttaa tuottavan pienia vaikeuksia. Huomenna ajateltiin kuitenkin vuokrata skootterit ja lahtea uhmaamaan kuolemaa vasemmanpuoleisen liikenteen pariin vuoristoteille. Palaan asiaan, jos hengissa selvitaan.

Antti Holopainen
Kathmandu
Nepal

P.S. Yritetaan saada kuviakin jossain vaiheessa kehiin kun ei naita mun ylipitkia vuodatuksia lue pirukaan loppuun asti. Ongelmana on taysin alkeelliset yhteydet joissa tekstin siirtokin on kuin betonivatsan taistelu posliininieluun.

P.S.2 Kuis golfi sujuu GT? ;)

Kylasta kaljat loppu - lahettakaa lisaa!!

Molskista taloon sano!

Ensi alkuun taytyy todeta, etta eipa ole dataillessa ennen hiki nain lentanytkaan! Lampoa on jotain 30-40 valilla (missaan ei ole mittareita) ja ilmankosteus on lahella 100 prosenttia. Tultiin justiinsa sisaan nettikahvilaan, jossa oli oikeen kattotuuletin, mutta kahdessa minuutissa meni sahkot, joten se siita vahaisesta tuuletuksesta. Onneksi koneet pyorii UPSin varasahkolla! Eli kaytannossa tama ei eroa mitenkaan saunassa surffailusta, ehka hieman kosteampi tama vaihtoehto.

YESH, sahkot tuli takas!

Reissu on kulkenut tahan mennessa Delhi-Agra (okei oli Taj Mahal aika vitun upea pakko myontaa vaikka mut sinne melkein vakisin vietiin)-Varanasi.

Delhi oli aika lailla tyypillinen Aasialainen paakaupunki, helvetin iso ja ihmisia loputtomasti. Tosin Intia lisana voidaan laskea lehmat ja koirat joita on suunnilleen yhta paljon kuin ihmisiakin ;) Alkuun tuntuu tietysti oudolta, etta elaimet on siina vieressa ihan samalla viivalla kuin ihmiset (tai no lehmat ylapuolella) mutta siihenkin tottuu aika nopeasti. Liikenne on tietysti kasittamaton kaaos kun liikennesaantoja, kaistoja jne. jne. ei juurikaan ole. Se on pelkkaa kuormureitten, bussien, autojen, mopojen, moporiksojen, polkupyorariksojen, polkupyorien, ihmisten, lehmien, koirien soljuvaa massaa. Nimenomaan soljuvaa, silla liikenne ei pysahdy milloinkaan. Ainoa poikkeus on lehmat eli jos lehmat makaavat tiella kadun leveydelta (ja nehan makaavat) niin silloin odotellaan.

Meteli on toki ihan infernaalinen, koska liikennesaantojen puute tarkoittaa sita etta ainoa valine ilmoittaa, etta taalta tullaan on tootti, joka on sitten jokaisella pohjassa kaytannossa kokoajan, siis ihan oikeasti kokoajan. Luultavasti en kuule mitaan kun taalta kotiin tullaan. Lisaksi tietysti pakokaasut ja ilmassa leijuva poly pitaa huolen siita etta ainoa keino saada vahan raikkaampaa ilmaa on vetaista spanderolli huuleen. Mutta tosiaan, tahan kaikkeen on jo tottunut ja pelottaa ajatella totuttautuminen toiseen suuntaan Suomeen palatessa :)

Nyt on oltu 3 paivaa taalla Varanasissa, joka on hinduille se pyhin kaupunki. Tanne pitaa tulla vahintaan kerran elamassa ja usein viimeinen matka suoritetaan myos tanne eli toisin sanoen tanne tullaan myos kuolemaan. Kaupunki on rakentunut Gangesin toiselle rannalle ja Aiti Ganges on hinduille erittain pyha asia. Siina kastautuminen tarkoittaa totaalista puhdistautumista ja se on usein myos hindun viimeinen leposija. Eilen paastiin juuri illalla todistamaan, kuinka kadulla alkoi ensin kuulua takaa metelia ja hetken kuluttua paareilla paan ylapuolella kannettiin ruumista kohti yhta Gangesin rannassa olevaa Ghatia, jossa ruumis taman jalkeen poltetaan kokossa ja tuhkat sirotellaan Gangesiin. Aika maanlaheinen suhtautuminen kuolemaan siis. Lansimaalaiselle voi tietysti tuntua oudolta, etta ruumista tolla tavalla sukulaisten toimesta juoksetetaan liikenteen seassa.

Tanaan jatketaan sitten yojunalla Gorakhpuriin, josta jeepilla Intian ja Nepalin rajalle ja sielta bussilla vuorten yli Kathmanduun (joka siis Nepalin paakaupunki. Kathmandu lepaa natisti laaksossa 1,400 metrin korkeudessa, joten paastaan haistelemaan vihdoin vahan raikkaampaakin ilmaa. Jos kaikki menee hyvin niin keretaan sunnuntai-illaksi sinne juhlistamaan Janin 30-vuotissynttareita, jos taas hommat kusee niin sitten vasta maanantaina perilla. Mukana on yksi minttuviina juhlatilaisuutta varten mikali kay niin ikavasti etta ollaan keskella ei mitaan juhlamenojen koittaessa ;)Muiden hyvinvoinnista aina ensimmaisena huolehtivana (niin varmaan) toivon, etta keretaan perille ennenkuin suomalainen suunraikastaja valuu pitkin ruokatorvea. Minttarihan on siita erinomainen huutovesi, etta huolimatta kohtuullisen korkeasta alkoholipitoisuudesta (50%) se ei vaadi minkaan sortin ohennuslitkua, ainoastaan erikoisvahvan uloshenkaisyn huikan jalkeen eli toisinsanoen raikastaa hengityksen ja antaa hovelin kaytoksen.

Etta semmosta. Aika paljon on tapahtunut vajaassa viikossa, mutta tassa lienee turha lahtea niita tassa kertaamaan ettei tule taman enempaa romaanimuotoinen tarina. Miehet on viela hengissa mika lienee seka tarkeinta etta myos jonkinlainen ihme. Ilmeisesti Aiti Gangesin vesi antaa jonkinlaista suojaa myos turmeltuneelle lansimaalaispakanalle. Digsakamera pollittiin Delhissa (uus on jo tilalla), mutta onneks toi reilun tonnin fullhd-digivideokamera on viela omistajiensa hallussa.

- Robert Vainikainen, sekatyomies,
Intia

Ps. Ainiin, se pitikin viela mainita etta rautavatsa on ja pitaa. Listalta loytyy jo useampaa katukojua, erilaisia maitopohjaisia tuotteita seka vahingossa Delhissa imaistu kannullinen paikallista ehtaa ja ihka-aitoa vesijohtovetta. Ei pystynyt kuin nauramaan kun tajuttiin homma vasta tasmalleen sen jalkeen kun viimeinen tippa kannun pohjalta oli horittu huiviin. Kaikenlaisen ylihuolehtimisen on jo tassa ajassa unohtanut eli kadet pestaan kuten Suomessakin (jos muistetaan) mutta thats it. Lahinna tahan on ajauduttu kun on tutustuttu paikallisiin ja hyva niin - turha stressi pois.